Levola, Lauri
Elämäkertatietoa
Lauri Levola (s. 1981) on turkulainen esikoiskirjailija. Levolan novelleja on aikaisemmin julkaistu Nuoressa Voimassa sekä antologioissa Reviiri 98, Ryhmä 99 ja Arpi.
Levola on koulutukseltaan medianomi (AMK). Hänellä on takanaan myös luovan kirjoittamisen ja draamakirjoittamisen opintoja. Hän on myös opettanut kirjoittamista. Lehtityötä Levola on tehnyt pakinoitsijana sekä freelancer-toimittajana.
Hän toimii myös kirjallisuuden verkkojulkaisu Rihmaston päätoimittajana. Levola kuuluu Savukeidas Kustannuksen hallitukseen ja on ollut toimittajana kahdessa uuden kirjallisuuden Karusellikyytiä-antologiassa. Pimeä tavarajuna on hänen esikoisteoksensa.
(Teos)
- - -
Opinnot
medianomi (AMK), monimediajournalismi, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö, 2002–2006
luovan kirjoittamisen approbatur, Turun avoin yliopisto 2000–2002
draamakirjoittamisen ammatilliset erikoistumisopinnot, Turun ammattikorkeakoulun
kulttuurialan täydennyskoulutus 2000–2001
ylioppilas, Porin Lyseon lukio, 2000
Ammatti
vapaa toimittaja ja pakinoitsija, verkkojulkaisu Rihmaston päätoimittaja
Kirjallisuusalan luottamustoimet
Savukeidas Kustannus, hallituksen jäsen
Lounais-Suomen kirjailijat ry, sihteeri
Palkinnot ja ehdokkuudet
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto parhaalle esikoiskirjalle 2006 -ehdokkuus
Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinto 2006 -ehdokkuus
Kaupunkilehtien liiton kaupunkilehtikilpailu 2006, toinen sija sarjassa pakinat ja kolumnit
Levola on koulutukseltaan medianomi (AMK). Hänellä on takanaan myös luovan kirjoittamisen ja draamakirjoittamisen opintoja. Hän on myös opettanut kirjoittamista. Lehtityötä Levola on tehnyt pakinoitsijana sekä freelancer-toimittajana.
Hän toimii myös kirjallisuuden verkkojulkaisu Rihmaston päätoimittajana. Levola kuuluu Savukeidas Kustannuksen hallitukseen ja on ollut toimittajana kahdessa uuden kirjallisuuden Karusellikyytiä-antologiassa. Pimeä tavarajuna on hänen esikoisteoksensa.
(Teos)
- - -
Opinnot
medianomi (AMK), monimediajournalismi, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö, 2002–2006
luovan kirjoittamisen approbatur, Turun avoin yliopisto 2000–2002
draamakirjoittamisen ammatilliset erikoistumisopinnot, Turun ammattikorkeakoulun
kulttuurialan täydennyskoulutus 2000–2001
ylioppilas, Porin Lyseon lukio, 2000
Ammatti
vapaa toimittaja ja pakinoitsija, verkkojulkaisu Rihmaston päätoimittaja
Kirjallisuusalan luottamustoimet
Savukeidas Kustannus, hallituksen jäsen
Lounais-Suomen kirjailijat ry, sihteeri
Palkinnot ja ehdokkuudet
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto parhaalle esikoiskirjalle 2006 -ehdokkuus
Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinto 2006 -ehdokkuus
Kaupunkilehtien liiton kaupunkilehtikilpailu 2006, toinen sija sarjassa pakinat ja kolumnit
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Novelleja antologioissa ja lehdissä
Nuori Voima 1/2004
Arpi-antologia. Sanataiteen julkaisuja 3, Turun yliopisto 2001
Ryhmä 99 -antologia. Tammi 1999
Reviiri 98 -antologia. Cultura 1998
Toimittajana kaunokirjallisissa antologioissa
Nuori Voima 1/2004
Arpi-antologia. Sanataiteen julkaisuja 3, Turun yliopisto 2001
Ryhmä 99 -antologia. Tammi 1999
Reviiri 98 -antologia. Cultura 1998
Toimittajana kaunokirjallisissa antologioissa
Karusellikyytiä IV, uuden proosan antologia. Toimitustyö yhdessä Anders Vacklinin kanssa. Savukeidas 2003
Karusellikyytiä III, uuden runouden antologia. Toimitustyö yhdessä Ville Hytösen kanssa. Savukeidas 2002
Karusellikyytiä III, uuden runouden antologia. Toimitustyö yhdessä Ville Hytösen kanssa. Savukeidas 2002
Tekstinäyte
Jokainen muistaa arpiensa kartan. Ne ovat lyhyitä jokia, jotka eivät laske mihinkään, ja niiden varsilla luomet ovat pieniä taloja, joiden asukkaat eivät koskaan lähde. En muista, mistä olen arven saanut, ehkä se on ollut siinä aina, en vain ole huomannut, olen kadottanut sen. Aika kuluu, ei se paranna, arpeuttaa vain. Nyt arpi on herännyt, se sykkii, eikä sellaista ole tapahtunut koskaan ennen.
Venytän ylähuulta, avaan suuni ammolleen, otsani kohoaa, luomeni aukeavat vihdoin kokonaan, kuivat kasvoni tärisevät, tuntuu kuin nenä irtoaisi liitoksistaan. Arpi aukeaa keskeltä kumpaankin päähän, minusta kuuluu ulvahdus, mutta ääni ei tule suustani.
- Vielä me pääsemme kylpylälomalle. Auennut arpi liikkuu, ääneni on erilainen kuin ennen, lempeä. Toinen silmä itkee, kun peilikaappi on raollaan. Käteni osuu murtumaan, kun avaan kylpyhuoneen oven, minä olen sen lyönyt. Joku pyytää minua syömään, ei ole nälkä, maha on niin täynnä. Vaimo jää lattialle makaamaan. Olen osa loputonta liikennettä, kun kuljen Maantiekatua länteen. Siinä on kaikki mitä tarvitaan, maa ja tie ja katu, alussa vanha hautausmaa, keskellä tämä sairaala, lopussa uusi hautausmaa.
Lisään vauhtia, samalla puhun kaikesta, mitä olisimme voineet tehdä, äänellä jolla en koskaan puhunut. Maantiekadun valot eivät näytä järin kirkkailta. Eikä liikenne taukoa edes hetkeksi, jotta pääsisin tien yli ostamaan tulppaaneja, käännyn ensiapuun.
- Tohtori, tämä haava pitäisi nyt ommella kiinni.
- Mitä seuraavaksi? En minä suutasi voi kiinni ommella. Mutta näytätpä sinä aivan eri mieheltä ilman viiksiä. Kuinka vaimo tänään jakselee?
- Tänään hän on kuollut, mutta ei siitä tiedä vielä kukaan muu kuin minä ja vaimo, kuiskaan lempeästi miehen korvaan, suuni tuntuu niin uudelta, että haluaisin kuiskata muutakin.
- Jospa menisit takaisin omalle osastolle, ruoka-aika, tulet sitten huomenna taas uudestaan.
Kun on nähnyt käytävän lamput riittävän monta kertaa, eivät ne näytä enää järin kirkkailta, mutta kaukana yksi vielä päästelee suurempaa valoa. Pujotan vessanpytyllä langan neulansilmään. Jos ei haavaa ompele kiinni, se tulehtuu, sen sisällä alkaa mylviä paha. Kun on liian ahdasta, paha tulee ulos ja levittää siementä ympäriinsä.
Painan neulan ensimmäiseen punaiseen pisteeseen, kartta on minulla jo valmiina, lapsuuden pistotaulu. Siihen on merkitty numerot. Kun niitä pitkin kulkee järjestyksessä, muodostuu kuva. Iloinen poika, tyttö ja pallo.
(Ote novellista Arpi. Pimeä tavarajuna 2006)
- Vielä me pääsemme kylpylälomalle. Auennut arpi liikkuu, ääneni on erilainen kuin ennen, lempeä. Toinen silmä itkee, kun peilikaappi on raollaan. Käteni osuu murtumaan, kun avaan kylpyhuoneen oven, minä olen sen lyönyt. Joku pyytää minua syömään, ei ole nälkä, maha on niin täynnä. Vaimo jää lattialle makaamaan. Olen osa loputonta liikennettä, kun kuljen Maantiekatua länteen. Siinä on kaikki mitä tarvitaan, maa ja tie ja katu, alussa vanha hautausmaa, keskellä tämä sairaala, lopussa uusi hautausmaa.
Lisään vauhtia, samalla puhun kaikesta, mitä olisimme voineet tehdä, äänellä jolla en koskaan puhunut. Maantiekadun valot eivät näytä järin kirkkailta. Eikä liikenne taukoa edes hetkeksi, jotta pääsisin tien yli ostamaan tulppaaneja, käännyn ensiapuun.
- Tohtori, tämä haava pitäisi nyt ommella kiinni.
- Mitä seuraavaksi? En minä suutasi voi kiinni ommella. Mutta näytätpä sinä aivan eri mieheltä ilman viiksiä. Kuinka vaimo tänään jakselee?
- Tänään hän on kuollut, mutta ei siitä tiedä vielä kukaan muu kuin minä ja vaimo, kuiskaan lempeästi miehen korvaan, suuni tuntuu niin uudelta, että haluaisin kuiskata muutakin.
- Jospa menisit takaisin omalle osastolle, ruoka-aika, tulet sitten huomenna taas uudestaan.
Kun on nähnyt käytävän lamput riittävän monta kertaa, eivät ne näytä enää järin kirkkailta, mutta kaukana yksi vielä päästelee suurempaa valoa. Pujotan vessanpytyllä langan neulansilmään. Jos ei haavaa ompele kiinni, se tulehtuu, sen sisällä alkaa mylviä paha. Kun on liian ahdasta, paha tulee ulos ja levittää siementä ympäriinsä.
Painan neulan ensimmäiseen punaiseen pisteeseen, kartta on minulla jo valmiina, lapsuuden pistotaulu. Siihen on merkitty numerot. Kun niitä pitkin kulkee järjestyksessä, muodostuu kuva. Iloinen poika, tyttö ja pallo.
(Ote novellista Arpi. Pimeä tavarajuna 2006)
Lähteitä ja viittauksia