Luottamustehtävät ja jäsenyydet
Kirjailijan omat sanat
Kirjailijuus on käsityöläisammatti, mutta kirjat eivät synny pelkästään tekemällä. Siksi kirjailijassa säilyy nöyryys. Puhdas paperi on lunastettava uudella tekstillä – jonkinmoinen ihme, nyrjähdys, tarvitaan aina raa´an työn lisäksi – eikä siinä jo tehtyjen kirjojen paino auta.
Tämän hetkiseen runoilijantyöhöni luen kuuluvan kirjoittamisen ohella runokeikat erilaisilla klubeilla ja tapahtumissa, kirjailijoiden välisen yhteistyön (kuulun Nuoren Voiman Liiton ja Lounais-Suomen kirjailijoiden hallitukseen sekä Runoviikon toimikuntaan) sekä nuoren väen sanataiteen pariin ohjaamisen (olen Turun Sanataideyhdistys ry:n ja Sanataidekoulu Kratin puheenjohtaja). Teen myös kouluvierailuja mielelläni.
Näen kirjailijan roolin yhtenä yhteiskunnan rakentajista, ei vain sivullisena hörhöilijänä. Taiteen parissa työskentelyn on kuitenkin oltava vapaata, intensiivistä ja tinkimätöntä. Kirja määrittelee laatunsa sisäsyntyisesti, lajinsa ja sanataiteen kriteerein, ei kohderyhmän tai myynnin perusteella.
Kirjalla on ennakoimattomia seurauksia lukijoissa ja koko yhteisössä. Tuloksia ei voi mitata pienemmällä kuin vuosikymmenten aikavälillä. Joskus ne näkyvät kansakunnan kulttuurissa vasta historian lehtien kautta.
***
Tärkein lapsuuden kirjani oli Ernest Thompson Setonin Villejä eläimiä. Kirjan lukemista seurasivat lukuisat susilaumaleikit. Luin muutenkin mieluiten eläimistä. George Orwellin Eläinten vallankumousta en lukenut, vaan katselin siitä tehdyn piirretyn elokuvan kymmeniä kertoja. Tunnuslaulu, jota siat, lehmät, kanat, lampaat ja hevoset laulavat nuotion ympärillä, vaikuttaa vieläkin.
Nykyään etsin käsiini jokaisen uuden suomalaisen runoteoksen. En myöskään kävele antikvariaatin ohi astumatta sisään. Kerään vanhoja nuortenromaaneja ja satuja, mutta ostan vain sellaisia, jotka tahdon myös lukea.
Ehkä kaikkien aikojen voimakkain lukukokemukseni on kuitenkin ollut Richard Adamsin Ruohometsän kansa. Kun pellot syksyisin kulottuvat, näen heistä jokaisen: Viikan, Pähkinän, Isopään ja kumppanit. Siellä kanit värisyttelevät metsänrajassa korviaan ja punovat hurjia suunnitelmia.
Elämäkertatietoa
Syntynyt: 26.12.1977 Lempäälässä, asuu Tampereella
Vanhemmat:
Pirkko-Liisa Kärki-Huotarinen ja Vilho Huotarinen
Opinnot: FM Tampereen yliopistosta 2003
opintoja myös Kaarlen yliopistossa Tšekissä, Viita-akatemiassa Tampereella ja Jyväskylän sekä Tampereen avoimessa yliopistossa
Ammatti: kirjailija ja opettaja
Harrastukset: tanssi eri muodoissaan, runoimprovisaatioryhmä Muuntaja
Luottamustehtävät:
Suomen PEN:n johtokunnassa Naiskirjailijakomitean puheenjohtajana
Jäsenenä Pirkkalaiskirjailijoitten hallituksessa
(Aiemmin mm. Nuoren Voiman Liiton hallituksen jäsen, Sanataidekoulu Kratti ry:n puheenjohtaja, Viitapiirin puheenjohtaja, Nihil Interit ry:n puheenjohtaja)
Palkinnot:
* Suomen Kirjailijaliiton jakama Nuori Manner -palkinto 2007
* Kariston jakama Tiina-palkinto 2006
* Kalevi Jäntin palkinto 2009
* Finlandia Junior -palkinto 2011 (Valoa valoa valoa)
Ehdokkuudet:
* Einari Vuorela -palkinto 2011
* Anni Polva -nuortensarjakirjaehdokkuus 2009
* Topelius-palkintoehdokkuus 2007
* Yleisradion Tanssiva karhu -palkintoehdokkuus 2007
* Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokkuus 2004
Naimisissa kirjailija ja Savukeitaan kapteeni Ville Hytösen kanssa.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Runokokoelmat:
* Sakset kädessä ei saa juosta, runokokoelma, WSOY 2004
* Naisen paikka, runokokoelma, WSOY 2007
* Iloisen lehmän runot, runokokoelma WSOY 2009 (Kalevi Jäntin palkinto)
Nuortenkirjat:
* Siljan laulu, tarina tyttöbändistä, Karisto 2007
* Siljan syksy, Karisto 2008
* Rakkaudella, Silja Karisto 2010
Muuta:
* Lastennäytelmä Huulipuna teoksessa Pipo silmillä, WSOY 2008
Runoja mm. teoksissa Runo vieköön! (Tammi, 2009), Joka tytön runokirja (Tammi, 2006) ja Uusi ääni (Otava, 2006)
Essee teoksessa Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt (Tammi 2005)
Artikkeleita ja puheenvuoroja mm. Parnassoon, Nuoreen Voimaan, Tuli & Savuun sekä kolumneja Turun Sanomiin.
Sanoitus Samettivallankumous-yhtyeen levylle (laulu Pääskynen), 2007
Toimitetut teokset:
* MOTMOT – Runouden vuosikirja WSOY 2006 (toim. yhdessä Ville Hytösen kanssa)
* Eksyksissä – Runoa ja proosaa, Tammi 2006 (toim. yhdessä Anu Laitilan [et al.] kanssa)
* Poetiikkaa II, Savukeidas 2009 (toim. yhdessä Ville Hytösen kanssa)