Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Arvovaltakisa
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kirja on todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin perustuva valtataistelu eräässä suomalaisessa kaupungissa. Todellisuudessa samankaltaista kisaa käydään arvovallasta ihmisten kesken perheissä, työyhteisöissä, kunnissa ja isommissakin ympyröissä. Vaikka näyttämöt vaihtelevat, toistuvat samat kuviot.
Mutta kuka todellisuudessa käyttää päätösvaltaa: virkamiehet, kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto tai sittenkin alueella toimivat teollisuus- ja liikemiehet? Poliittiset sopankeittäjät: Kokomustat, Punaiset, Demarit, Kansanpuolue, Maalaiset ja Änkyrä-demarit hämmentävät ja juonittelevat. Liikemiehillä on omat klubinsa, joissa he juonivat kaupungin asioita myös rahan voimalla. Omaa arvovaltakisaansa käy myös Janne Romunen. Hänen romuliikkeestään saa kaikenlaista käytettyä ja osin uudempaakin käyttötavaraa, joista on huutava pula. Värikkään kielenkäyttönsä ja rohkeiden tempauksiensa johdosta Romunen on tunnettu persoona kaupunkilaisten keskuudessa.

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
261