Väinämöinen, varaväkevä

Teos hakee voimansa aina alkuräjähdyksestä asti, jonka voima heijastuu luonnossa. Sitä luonnonvoimaa käyttää ken taitaa. Väinö sen hallitsee: oppinsa hän on saanut vanhalta tietäjältä ja kartuttaa sitä niin maailmalta kuin manalastakin. Soitto on olennainen osa hengenvoimaa. Kanteleen kielet punotaan yhä uudelleen naisten hiuksista: Mana immen, Pohjolan tyttären, Lemmityn äidin, Marjatan ja Ainon hiuksista. Teos onkin myös intohimoinen rakkausromaani, rakkautta ei voi estää edes kuolema. Kanteleen soitossa on taikaa, sen avulla päästään uusiin ulottuvuuksiin ja ylitetään luonnonlait. Alun retki pohjanmiesten mukana Euroopan sydämen luo pohjan monivaiheiselle seikkailulle, jota värittää huumori. Jännittävä toiminta huipentuu raivoisaan taisteluun sammosta. Kaiken takana henkii suomalaismetsien ikuinen viisaus: turvaa luonnon omiin voimiin ja sen hengen mahtiin, ole osa sitä kuin harmaa kivi tai värisevä haapa erämaajärven rannalla.