Onni-pojasta tulee isoveli
Tyyppi
kuvakirjat
kuvaus
Eräänä päivänä äidillä ja isillä on Onnille tärkeää asiaa. Äidin mahassa kasvaa pikkuruinen vauva. Onnista tulee isoveli! On jännittävää odotella vauvan syntymistä. Äidin vatsa kasvaa kasvamistaan. Onni pääsee äidin mukana neuvolaan ja saa kuunnella vauvan sydänääniä. ”Tum, tum, tum, tum”, koko huoneessa kaikuu nyt vauvan sydän. ”Kaikki kunnossa”, sanoo neuvolantäti.
Lopulta suuri päivä koittaa. Mummu ja pappa tulevat hoitamaan Onnia, kun äiti ja isi lähtevät sairaalaan. Onnia jännittää, mutta kaikki sujuu hyvin: Onnilla on nyt pienen pieni veli! Myöhemmin Onni ihmettelee, miksi vauva vain itkee ja syö eikä osaa yhtään leikkiä. Onni saa kuitenkin auttaa pikkuveljen hoitamisessa ja nukuttamisessa. Kun isä hoitaa vauvaa, pääsee Onnin äidin kanssa uimahalliin polskimaan. Mutta kuka saakaan vauvan ensimmäisen hymyn?
Sanna Pelliccioni on biologi, kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hän tekee yhteistyötä suomalaisten ja italialaisten kirjoittajien kanssa. Onni-pojasta tulee isoveli on hänen neljäs Onni-kirjansa.

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
30
Kustantaja
Kieli
Sarjamerkintä
Osana julkaisua
Ensimmäinen julkaisu
kyllä