Rakkausretki
Tyyppi
sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Maija Mötön Rakkausretki-teoksessa eläimet haisunäädistä kummituseläimiin ja bonobo-apinoihin kuvaavat ystävyyttä, kiintymystä ja läheisyyttä. Joskus eläinhahmoille maistuu tupakka, ja joskus pökerrytään kärpässienistä. Kokonainen luku kirjassa on omistettu kuvaamaan rakkautta ruokaan.
Äiti opetti Maija Mötön piirtämään Aku Ankkoja, mutta Mötön sanojen mukaan ”sitten tuli mielikuvitus”. Mötön sekatekniikassa tussiviiva, vahaliidut, akryylimusteet ja kuivapastellit vuorottelevat.
Hei muuten on sarjakuvakirjojen sarja, joka kokoaa yhteen kahdeksan taiteilijan esikoissarjakuva-albumit. Kirjat on tehty tuetuissa taidestudioissa eri puolilla Suomea: Helsingissä Aula-työkodin Studio Aulassa ja Autismisäätiön Vallilan taidestudiolla, Pieksämäellä Etelä-Savon hyvinvointialueen Taidepesulassa sekä Porvoossa Ateljee Eivorissa.
Hei muuten -julkaisusarja punoo umpeen kuilua, joka jättää erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat sarjakuvakentän ulkopuolelle. Sarjan taiteilijat tuovat kaikki taide- ja kirjallisuuskeskusteluun jotain, mitä aiemmin ei olla nähty.
Taiteilijoiden työskentelyä on mentoroinut Miissa Rantanen, ja koko sarjan on mahdollistanut Koneen Säätiön tuki.
(Zum Teufel)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
30