Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Huone ilman ovea
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Huone ilman ovea on vauhdikkaan jännittävä nuortenromaani maailmasta, jossa tahto tehdä oikein vaatii raastavaa rohkeutta.
Suljettu kaupunki. Satoja salaisuuksia.
Kaksi nuorta, jotka janoavat vapautta.
”Ensimmäistä kertaa elämässämme meillä oli oikeasti koti. Silti, kun katselin kimmeltävää, lainehtivaa merta, näin vuorten takana kohoavat tummat pilvet. Ne muodostivat mielessäni Airepoliksen siluetin.”
Kuusitoistavuotias Kipinä asuu ensimmäistä kertaa kodissa. On kulunut vuosi siitä, kun hän pakeni perheensä kanssa suljetusta Airepoliksesta, kaupungista, jossa ei ole koteja. Uudessa kotimaassaan Balukavissa Kipinä saa vihdoin elää rauhassa, vapaana.
Rauha kuitenkin rikkoutuu, kun entisiä airepolislaisia alkaa kadota kodeistaan ja meren yli kantautuu huolestuttavia uutisia. Kun Kipinän perhe kohtaa kauhean tragedian, heillä on edessään vaikeita päätöksiä.
Samaan aikaan Airepoliksen eliittiin kuuluvan viisitoistavuotiaan Anian maailmankuvaa ravistellaan. Etuoikeutettu Ania ei ole tiennyt, mitä tavalliset asukkaat joutuvat kestämään, mutta kun hän kohtaa hallintoa vastustavat kapinalliset, alkaa sisäinen kamppailu. Kuka puhuu totta? Mitä kaikkea Airepoliksen pinnan alla oikein tapahtuu?
Kipinän ja Anian kohtalot kietoutuvat yhteen ja tempaavat lukijan mukaan vauhdikkaaseen tarinaan, jota on vaikea laskea käsistään.
(Myllylahti)

Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
344
Kustantaja
Kieli
Lisätietoja
Itsenäinen jatko-osa teokselle: Kaupunki ilman koteja.