Lakipiste

Kaipasin luettavaksi välillä jotain nopealukuista ja vetävää, ja Piia Leinon uusin tulevaisuuden Suomeen sijoittuva romaani tarttui lainapinosta sopivasti käteen. Lakipisteen maailmassa kehittyneen tekoälyn toimintaan perustuvat laitteet ovat ihmisten arkea – mutta entä jos jotain menee vikaan? Kelluntatankit ja liedet alkavat äkkiä aiheuttaa tapaturmaista kuolemia. Samalla Googlelle työskentelevä toimittaja Aaro päätyy tutkimaan yhteisöä, joka pyrkii sopusointuun ympäristön kanssa mm. välttelemällä laitteita. Yhteisö vaikuttaa rauhalliselta, mutta mitä onkaan pinnan alla; haluaako joku tuhota maailman rikkaita ja vaikutusvaltaisia tekoälyn avulla?

Leinon täsmällinen kielenkäyttö sekä moniulotteinen romaanin maailman lainalaisuuksien pohtiminen tekevät Lakipisteestä onnistuneen scifidekkarin. Huumoriakin pilkahtelee, mutta ei ehkä niin paljon kuin Leinon edellisessä teoksessa, Yliajassa, jonka päähenkilön Annastiinan ristiriitaiseen kiinnostavuuteen Aaron hahmo ei aivan yllä. Lakipiste on mainio, vauhdikas päätös Suomi 2050 -trilogialle.

”Hän luopui jo vuosia sitten kuvitelmasta, että yksittäiset uutiset muuttaisivat mitään. Maailma oli mekkaloiva kerä, joka vyöryi eteenpäin, eivätkä tuon liikkeen lainalaisuudet olleet yhdenkään ihmisen määriteltävissä.” (s. 17)

”– Harmi kyllä tuntuu, että kaiken voi nykyään itse päättää. Kun tietoa on niin paljon, kaikessa voi valita vastuullisen tien.” (s. 109)