Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Unelma onnesta

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

"Keskustassa on järvi ja sen keskellä pieni saari. Siinä on ollut Bao An Temple aina vuoteen 1888. Silloin ranskalaiset päättivät rakentaa uuden upean postitalon ja temppeli raivattiin sen tieltä. Temppelistä on jäljellä enää torni muistuttamassa pyhästä paikasta.

Kantapaikkani on katukahvila pienen -järven rannalla. Sen lähellä on mainittu postitoimisto, josta haen hankkeelle ja itselleni tulevan postin miltei päivittäin. Ohjelmaan kuuluu aina kahvit ja pieni rupattelu henkilökunnan ja muiden asiakkaiden kanssa. Kyllä, kielitaito kasvaa, kun uskaltautuu tekemään virheitä.
Elämä tuntuu ihanalta, vapaalta ja antoisalta. Saan uusia ystäviä niin Hanoissa asuvista suomalaisista kuin sinne muista maista tulleista. Vietän aikaa australialaisten, filippiiniläisten ja monien muiden kansallisuuksien edustajien kanssa.

Kotilemmikiksi olen saanut hiiren. Tapasimme keittiössä. Se tuijotti minua pelokkaana riisipaketin takaa.

Älä pelkää. En tee sinulle pahaa. Ole rauhassa, Menen yläkertaan.

Pian hiirulainen seurasi minua yläkerran työhuoneeseen, jossa valmistelin koulutusmateriaaleja.

Eräänä tavallisena päivänä käyn taas postissa ja kahvilassa. Menen illalla ajoissa nukkumaan, kun aamulla on herätyskello soimassa kello 5. Lähdemme kohti pohjoista, teenviljelykylää. Materiaalit ovat valmiit ja hyvien yöunien jälkeen olen valmis uuteen päivään.

Yöllä herään siihen, kun jokin kopsahtaa. En viitsi nousta katsomaan. Ystäväni hiiri varmaan liikkuu jossain päin taloa.

Aamulla nousen reippaana ja lähden laskeutumaan alakertaan.

Mitä??? Enkö ole muistanut laittaa ovea lukkoon nukkumaan mennessäni?

Alas tullessani huomaan, että ulko-oven ikkunalasi on rikki. Ovi on auki, raollaan.

Tänne on murtauduttu, ajatus iskee rajusti.

Juoksen nopeasti ylös ja tutkin laukkuni. Se on pudonnut lattialle ja on TYHJÄ. Kaikki pankista nostamani projektin rahat ja omat rahani on viety."

(BoD)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

204

Kieli