Historiallinen romaani on yksinkertaisesti määritellen romaani, jonka tarina sijoittuu menneisyyteen. Kyse on aina kirjoitushetkestä: jos kuvataan kirjoitushetken kanssa samana aikakautena tapahtuneita asioita, on puolestaan kyse aikalaiskuvauksesta. Historiallisen romaanin tarkka määrittely on kuitenkin vaikeaa. Monissa muissakin lajityypeissä liikutaan menneillä vuosisadoilla – esimerkiksi lännentarinoissa. Lisäksi historialliseen romaaniin kuuluu monia erilaisia alalajeja: historiallinen rikosromaani, historiallinen rakkausromaani, historiallinen seikkailuromaani, historiallinen fantasiaromaani, historiallinen aateromaani jne. Lisäksi on olemassa useita lajityyppimäärittelyjä pakenevia historiallisia romaaneja.
Historiallisen romaanin esiasteita on kirjoitettu jo ennen lajityypin varsinaista syntyä. Esimerkiksi barokkiromaanin vakavaa lajia, herooista romaania (valtioromaania) nimitetään myös historialliseksi hoviromaaniksi, koska se otti päähenkilönsä yleensä historiasta, usein antiikin historiasta tai raamatunhistoriasta. Yhteys todellisiin historian henkilöihin rajoittui kuitenkin vain muutamiin henkilön- ja paikannimiin.
Varsinaisesti historiallisen romaanin on katsottu syntyneen 1800-luvulla. Tähän vaikuttivat mm. saksalaisen Hegelin filosofia ja sen vanavedessä syntynyt ajatus omasta kansakunnasta. Myös 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa vaikuttanut filosofian suuntaus, romantiikka, kohdistui menneisyyteen – ajateltiin, että ajat olivat ennen paremmat.
Yhtenä ensimmäisistä historiallisista romaanikirjailijoista on pidetty Walter Scottia (1771–1832). Hänen teoksensa antoivat esikuvan mm. Victor Hugolle, Alexander Dumas'lle ja Leo Tolstoille. Suomessa olennaisia olivat esimerkiksi Zacharias Topeliuksen historialliset teokset. Anglosaksisessa ja ranskankielisessä maailmassa historiallinen kirjallisuus suuntautui poliittisesti neutraaliin menneisyyteen, esim. antiikin Kreikkaan ja Roomaan. Suomessa tällainen kirjallisuus yleistyi vasta Mika Waltarin myötä, vaikka esimerkiksi Tatu Vaaskivi oli myös sijoittanut joitakin teoksiaan antiikin Roomaan.
1900-luvulla historiallisen romaanin asema kirjallisuuden kentällä yleisesti ottaen heikkeni ja sen nähtiin viihteellistyneen. 1960-luvulla syntyi ns. gothic-lajityyppi (mm. Victoria Holtin myötä) ja se viittaa lähinnä siihen, että lajityypin kirjat sijoittuvat vastaavaan linna- ja kartanoympäristöön kuin alkuperäiset 1700-luvun lopun kauhuromanttiset romaanit. 1990- ja 2000-luvuilla on noussut esille uusia historiallisia kirjailijoita, jotka ovat nostaneet esille ns. mikrohistorian, tavallisten ihmisten historian, tai muuten maginaalisia tapahtumia historiasta.
Lähteet:
Nummelin, Juri & Halme, Jukka & Polvinen, Sari: Historiallisen romaanin taitajia 1. Helsinki: BTJ, 2009.
Historiallisen romaanin teoriaa ja käytäntöä Georg Lukácksista Umberto Ecoon, toim. Markku Ihonen ja Liisa Saariluoma. Joensuu, 1986.
Lähteiden pohjalta tiivistänyt ja muokannut Tuomas Aitonurmi
